Nyt se taas saapuu - joulukirje

Joulu. Uuden syntymä epävarmuuden keskelle. Uusi vuosi. Menneen päätös ja tuntemattoman alku. Minusta on jollakin tavalla innostavaa, lohdullista ja armollistakin, että joku uusi saapuu väistämättä, ja jokin päättyy halusin tai en. Vuoden kierto tuo merkillistä turvaa. Aina voi aloittaa ja toivoa tulevalta elävästi jotakin. Elämässämme on jotain vääjäämätöntä, joka ei ole riippuvainen vaihtuvien hallitusten tai taistelevien poliitikkojen toimista. Jokin meitä suurempi on ajan kulussa läsnä ja ajan kiitäessä, jokin pysäyttää meitä. Ehkä se on joulu, ehkä uusi vuosi.

Itse olen elänyt hieman rauhallisempaa vuotta ja on ihmeellistä asettua jouluun hyvissä voimissa. Pitkään aikaan ensimmäinen kerta. Ehdin, jaksan ja olen levollinen jo ennen joulua! Ihmeitä voi siis tapahtua ja ehkä ymmärryksen kehittymistä siihen, mitä kannattaa valita ja kuinka paljon jaksaa. Minulle on tapahtunut näiden yhdistelmä, jonka seurauksena voin levollisesti asettua toivottamaan hyvää joulua kaikille läheisille, joiksi myös teidät Ihmissuhdetyö ry:n jäsenet koen.

Jokin on siis jälleen päättymässä yhdistyksemme toiminnassa ja uudet toiveet elävät ensi vuoden tapahtumista ajatellen. Ihmissuhteiden illat ja ihmissuhteiden päivä odottavat jo syntymistään, uudet koulutukset ja kohtaamiset tarjoavat meille mahdollisuuksia merkittäviin pysähtymisiin ja ihmisyytemme avartamiseen. Syksyllä on tarjolla matka, jossa voimme löytää uutta uudessa ympäristössä. Toivottavasti kohtaamme näissä hetkissä ja näillä näyttämöillä.

Lämpimin terveisin, Hyvän Joulun ja Uuden Vuoden toivotuksin!

Ihmisuhdetyö ry:n puolesta

Päivi Rahmel

hallituksen puheenjohtaja

Katso myös: